Paluu perusasioiden äärelle - Siperia opettaa
Maailmantalouden dramaattisen nopean romahduksen myötä joudutaan kunnissa pohtimaan toden teolla miten heikentyvässä taloustilanteessa jatkossa sinnitellään samalla kasvavien palvelutarpeiden keskellä. Vientiteollisuuden romahdus on paha. Heijastukset myös kuntatalouteen ovat jo tiedossa. Kunnissa ei enää ehditä pohtia tulevaa ikärakenteen myötä välttämätöntä rakenneuudistusta. Uudistustyön on alettava välittömästi. Pienet ikäluokat kantavat jatkossa vastuun kasvavasta eläköityneiden palvelutarpeesta. Pidentynyt keskimääräinen elinikä ja vaativampaa sekä työllistävämpää hoitoa vaativa vanhusväestö aiheuttavat talouden matalalennon kanssa yhtälön josta valtaosa kunnista ei selviä ilman merkittäviä veronkorotuksia ja palvelutason romahdusta. Tämä tulee eteen nyt myös Keski-Uudellamaalla.
On arvokeskustelun aika. Mitä palveluja kuntien tulee välttämättä järjestää? Mistä voidaan tinkiä? Kuka tuottaa ja kuka tilaa? Koko palvelurakenne tulee käydä läpi. Jos palvelu päätetään tuottaa edelleen itse, tulee prosessit saattaa kuntoon. Vaaditaan aivan uutta otetta ja yhteistyön halua kaikilla tasoilla. Yhteistyön merkitys myös kuntien välillä korostuu. Yhteishankinnat ovat kannatettavia. Näihin tulisi pyrkiä myös kaikkein "kalleimmilla" palvelusektoreilla. Ennakkoluuloton ja kiihkoton keskustelu pienten kuntien voimien yhdistämisestä selkeästi päällekkäisiä rakenteita purkaen on myös paikallaan. Siperia opettaa jahka Ristikydön alueen kohtalo ensin ratkeaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Keski-Uudenmaan kehittäminen edellyttää yhteistyötä maankäytössä ja kaavoituksessa. Mielestäni tiiviimpi, kaupunkimaisempi, rakentaminen olisi tarpeen. Tähän juuri pyritään Keravan ja Järvenpään yhteisellä ristikytöhankeella. Tällä tavoin palvelut saataisiin lähemmäksi.
Haja-asutus ja omakotipellot ovat palvelurakenteen kehittämisen kannalta ongelmallisia ja ympäristöpoliittisesti haitallisia. Tästä huolimatta niilläkin on kysyntää ja se tulee ottaa huomioon.

Kommentoi 1 kommentti