Perusopetuksen rakenteista
Opetusryhmien koko on keskeinen perusopetuksen laatutekijä. Opettajat mainitsevat lähes poikkeuksetta ryhmäkokojen pienentämisen tärkeimmäksi perusopetuksen kehittämiskohteeksi.
Tilastokeskus selvittää parhaillaan perusopetuksen ryhmäkokoja opetusministeriön pyynnöstä. Alustavien tulosten mukaan suuria ryhmiä on aivan liian paljon, vaikka valtakunnalliset keskiarvot ovatkin kohtuullisia. Yli 25 oppilaan ryhmiä oli eniten 5. ja 6. vuosiluokalla, noin kolmannes opetusryhmistä. Yksittäistapauksissa ryhmät ovat niin suuria, ettei opetussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita voida saavuttaa perusopetuslain edellyttämällä tavalla. Näin toteaa OAJ tuoreessa tiedotteessaan.
Sen lisäksi, että pienet ryhmäkoot ovat lasten oppimisen ja kasvun kannalta äärimmäisen tärkeä asia, pienemmät opetusryhmät parantavat myös opettajien työolosuhteita ja työssä jaksamista.
Opetusryhmien pienentäminen, luokkayhteisöjen kasvatuksellisen merkityksen tunnustaminen ja pienten lasten turvallisten lähikoulujen säilyttäminen. Siinä kolme teemaa joita tulisi pitää esillä kun Keravalla kehitetään perusopetuksen kouluverkkoa. En kannata 1.-9.-luokkalaiset samaan kasvottomaan kouluyhteisöön tuovia yhtenäismassakouluja. Lähden siitä, että 1.-4.-luokkalaisille tulee taata opetus turvallisissa pienissä lähikouluissa ja kiinteissä luokkayhteisöissä joissa toinen tukee toistaan. Lisäksi kaikille peruskoulun ikäluokille tulee taata riittävän pienet opetusryhmät. Pienissä ryhmissä on helpompi tunnistaa mahdolliset häiriökäyttäytymiset ja kiusanteko.
Oletteko lukeneet tätä:
http://www.suomenkuvalehti.fi/etusivu/uutiset-ja-politiikka/kotimaa/koulusurmat-lauri-on.aspx
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ryhmäkoot pidettävä pieninä. Tuo Suomen Kuvalehden artikkeli avaa uuden sivun keskustelulle kouluväkivallasta ja sen seurauksista. Hyvä avaus ja oikea aihe. Tästä pitäisi nyt enemmän puhua Keravallakin näin vaalien alla. Mitä mieltä muut ehdokkaat? Käykää tekin lukemassa tuo artikkeli.

Kommentoi 1 kommentti